"www rigatours net" Ltd.
Braslas 19
LV-1084 Riga, Latvia
Tel. +371 67560144
Fax. +371 67560199

Lähetä sähköpostia
LIETTUA

Baltian maa, jolla on tuhatvuotinen historia. Maa sijaitsee maantieteellisesti keskellä Eurooppaa. 1400- ja 1500 luvuilla Liettua oli yksi Euroopan suurvalloista. Myös pinta-alaltaan maa oli suuri. Mustalta mereltä Itämerelle. Yli 200 vuoden ajan Liettua muodosti yhteisen valtion Puolan kanssa. Väestöstä yli 80% on liettualaisia. Vuonna 2009 Liettua vietti 1000 –vuotisjuhlallisuuksia ja Vilna on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Liettuassa sijaitsee myös Euroopan maantieteellinen keskipiste! Tutustu Liettuaan kanssamme. 

VILNA on Liettuan pääkaupunki. Kaupunki perustettiin vuonna 1323. Asukkaita Vilnassa on noin 540 000. Vilnaa voin syystä kutsua keskieurooppalaiseksi kaupungiksi, sillä Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee noin 20 minuutin matkan päässä Vilnan keskustasta. Eurooppapuisto on hyvin vaikuttava nykytaiteen ulkomuseo. Vilnan vanha keskusta on yksi suurimmista ja kauneimmista vanhoista kaupunkikeskuksista Euroopassa. Vilnassa on toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia kuten Vilnan katedraali ja monia muita kirkkoja. Hyvin vaikuttava kohde löytyy myös 10 minuutin matkan päässä Vilnasta. Liettuan wanha pääkaupunki Trakai sekä Trakain linna. Ripaus Liettuan vilkasta yöelämää löytyy täältä. Vilnassa lähialueineen on lukuisa määrä aktiviteetteja tarjolla. Kartingia, mönkijäsafaria, Kalashnikov –ammuntaa, golfia, matkantekoa kuumailmapallolla ym... Vilnassa on erittäin suuri ostoskeskus Akropolis. Entisessä KGB:n rakennuksessa on museo, joka muistuttaa niistä lukuisista ”kansan vihollisista”, jotka tavalla tai toisella eliminoitiin Neuvostoliiton aikana.

KAUNAS on Liettuan toiseksi suurin kaupunki 364 000 asukkaallaan. kaunas sijaitsee Nemunas ja Neris jokien risteyksessä. Lähellä jokien risteystä sijaitsee 1300 luvulla rakennettu Kaunasin linna.

Kaunasissa sijaitsee Liettuan kansallistaidemuseo. Myös Kaunasin vanha kaupunki on hyvä tutustumiskohde. Alue ei ole niin suuri kuin Vilnassa, mutta rakennukset ovat hyvin kauniita.
Kaunas on myös Liettuan merkittävin koripallokaupunki. Zalgiris Kaunas on Suomalaisillekin tuttu koripalloseura. Myös Kaunasista löytyy Akropolis ostoskeskus.
kaunasin kulttuurielämä on vilkasta. Kaupungissa sijaitsee useita teattereita ja gallerioita.
Kaunasista löytyy myös eläintarha sekä kasvitieteellinen puutarha sekä suuri määrä museoita. Kulttuurinälkäinen löytää takuuvarmasti mielenkiintoisen liettualaiskaupungin, jonne mieli palaa uudelleen

KLAIPEDA on Liettuan ainoa portti merelle.  Asukkaita Klaipedassa on hieman alle 200 000. Alunperin Klaipedan perustivat 1100-luvulla Balttilaiset heimot.

Arkkitehtuuriltaan Klaipeda eroaa muista Liettuan kaupungeista ja on tyyliltään lähempänä pohjoisen Euroopan kaupunkeja. Aina Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Klaipedassa järjestetään merifestivaalit. Klaipedan edustalla on dyynimäinen Neringa, josta löydät Euroopan suurimmat hiekkadyynit. Neringa on myös Unescon maailmanperintökohde. Neringassa on upea hiekkaranta sekä merimuseo ja meriakvaario näytöksineen.

Myös Klaipedasta löytyy Akropolis ostoskeskus. Ostoskeskuksen sisällä on luisteluareena. Voit vuokrata luistimet ja viilettää jäällä, tai seurata muiden luistelua ravintoloista, jotka ovat aivan areenan laidalla. Täällä voit myös mennä keilaamaan tai käydä elokuvissa ellei shoppailu innosta.

PALANGA Miksi lähteä etelän aurinkorannoille, kun meiltä löytyy tarjota Palanga. Kesäisin kaupunkin on todellakin kuin eteläisen Euroopan rantalomakohde. Upea hiekkaranta, viehättävä kävelykatu monine ravintoloineen ja pikku putiikkeineen. Eikä perheen pienimpiäkään ole unohdettu. Viihdykettä löytyy kaiken ikäisille. Voit vaikka vuokrata ison ”polkuauton”, jolla voi koko perhe tutustua kaupunkiin kaikessa rauhassa. Palangassa on myös viiden tähden kylpylähotelli, mikäli haluat täydellistä hemmotteluhoitoa arjen vastineeksi. Palangan lähellä on myös pieni Sventojin kylä. Kesäisin se on oiva paikka pienelle retkelle. Palangasta löydät aidon rantaloman ja nautit pienen kaupungin leppoisasta ilmapiiristä. Mikäli haluat vipinää ja suurempaa shoppailua, on Klaipeda vain pienen ajomatkan päässä.

Liettuasta löytyy myös paljon muita mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia paikkoja. Hyvin erikoinen paikka on varmasti ristien mäki noin 12 kilometriä Siauliain pohjoispuolella. Siellä kokeneinkin matkailija saattaa jäädä toviksi hämmästelemään.

Liettuassa on myös viisi kansallispuistoa, pyöräilyreitistöjä, kotiseutumuseota...
Ota yhteyttä, ja löydetään Liettua yhdessä 
   


Yksi mielenkiintoinen idea voisi olla se, että matkustatte lentäen Liettuaan, joko Vilnaan tai Kaunasiin, josta Rigatours hoitaa ryhmänne bussikuljetuksella Riikaan, josta paluu Suomeen lentäen. Matkalla vaikkapa Rundalen palatsi ja hämmästyttävä ristien kukkula  
Booking.com - Hotellit
Etusivulle
Liettuan sää